valtuustoaloite-noora-koponen

Valtuustoaloite vammaistietoisuuden lisäämiseksi espoolaisessa perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa

Viime viikolla 3.12.2018 vietettiin kansainvälistä vammaisten päivää (International Day of People with Disability), jonka YK:n yleiskokous julisti kansainväliseksi vammaisten päiväksi vuonna 1992. YK:n yleissopimus vammaisten oikeuksista hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 12/2016. Sopimuksessa vahvistetaan vammaisille kuuluvia ihmisoikeuksia, liikkumisvapautta, sekä oikeutta laadukkaaseen elämään, koulutukseen ja työssäkäyntiin.


Vammaisuuden ymmärtäminen ja vammaisten henkilöiden tasa-arvoinen kohtelu ja kohtaaminen vaativat tietoisuuden lisääntymistä, ja erilaisten ihmisten hyväksymistä. Vammaisten syrjintää tapahtuu edelleen, jopa jo pienten lasten keskuudessa. Vammaisilla henkilöillä tulee olla oikeus tulla tasapuolisesti kohdelluiksi kaikilla elämän osa-alueilla. Maailmassa on YK:n raportin mukaan yli miljardi vammaista ihmistä, ja he muodostavat yhden eniten syrjäytyneimmistä ihmisryhmistä.


Vammaisuus on perinteisesti määritelty lääketieteen avulla, jolloin vammaisuus on ilmennyt jonkinlaisena poikkeamana niin kutsutusta normaalista. Nykyään vammaisuutta pyritään yhä useammin tarkastelemaan sosiaalisesta näkökulmasta käsin. Tässä yhteiskunnalla ja ympäristöllä on suuri rooli sen määrittelijänä, mitä pidämme vammaisuutena. Miten ymmärrämme vammaisuutta, ja kykenemmekö kokemaan heitä tasa-arvoisina yhteiskunnan jäseninä? Vammaisuus ei aina näy päällepäin fyysisenä vammana tai rajoitteena, ja tästä johtuen vammaisuuden erilaisen kirjon ymmärryksen lisääminen olisi tärkeää.


Vammaisen henkilöiden parempi ymmärtäminen lähtee niistä asenteista, odotuksista ja tiedoista, joita aikuiset jo pienille lapsille ja nuorille opettavat. Vammaisuuden ymmärtäminen nykyistä paremmin oletettavasti lisäisi sitä, että vammaiset henkilöt voisivat tulla nykyistä paremmin tasapuolisesti kohdelluiksi ja kohdatuksi omassa elinympäristössään.

Yllä olevan perusteelle me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Espoo

  1. selvittää, millä tavalla vammaisuutta tällä hetkellä käsitellään yhdessä lasten ja nuorten kanssa espoolaisessa varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa
  2. alkaa toteuttaa nykyistä vahvempaa asenne- ja tietoisuuskasvatusta vammaisuudesta lasten ja nuorten kanssa esimerkiksi niin, että joka vuosi kansainvälisenä vammaisten päivänä jokaisessa espoolaisessa päiväkodissa ja koulussa viettäisin oman ryhmän kanssa pieni hetki, jossa pohdittaisiin yhdessä sitä, mitä kaikkea vammaisuus voi olla ja tarkoittaa, ja että vammaisen henkilö on aivan saman arvoinen, kuin kuka tahansa muukin
  3. tukee näin vammaisuuden ymmärryksen ja hyväksynnän lisääntymistä espoolaisten lasten ja nuorten keskuudessa.

Espoossa 10.12.2018

Noora Koponen (vihr.)
Eva-Lena Gästrin (rkp)

Lisää kommentti

Seuraa sosiaalisessa mediassa