Noora Koponen

Tuttujen Juttuja – Tarina nro. 3

Ihmisellä pitäisi olla ainakin yksi sellainen ihminen, jolle voi soittaa vaikka keskellä yötä. Välimatkasta huolimatta ja pitkänkin ajan jälkeen.

Noora on sellainen. Jos hän ei heti vastaa, hän soittaa takaisin. Jos minulla on ongelma, saan siihen ajatellun pohdinnan purtavaksi.

Nooran tavassa tarkastella ilmiöitä ja ihmisiä on varmaankin hänen elämänkokemustensa ansiosta paljon myötätuntoa. Toisaalta, olen kyllä nähnyt senkin, kun tämä nainen pistää tuulemaan tärkeäksi kokemiensa asioitten puolesta. ”Pitää valita taistelunsa”. Tämän lausahduksen kuulin ensimmäistä kertaa vuosia sitten juuri Nooralta.

Kun Noora lähti mukaan politiikkaan, se tuntui tosi luontevalta askeleelta. Olin iloinen, että puolue oli juuri Vihreät. Tietenkin oli. Vihreitten arvojen, ihmisten, ympäristön ja eläinten kunnioittamisen tulisi olla kaikessa päätöksenteossa etusijalla, kaikkien ihmisten ykkösprioriteetteja. Sen vuoksi Nooran kaltaisia, helposti lähestyttäviä ja samaistuttavia työmyyriä Vihreissä ja politiikassa tarvitaan. Tuomaan nämä elintärkeät teemat lähelle jokaista ihmistä.

Saila,
Nooran ystävä nuoruudesta asti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät