Noora Koponen

Puhe Vammaispalveluiden Tilanteesta

Noora Koposen Puheita

”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Vastauksessa Espoon vammaispalveluiden tilanteeseen käsitellään kattavasti työntekijöiden saatavuutta, pysyvyyttä ja osaamista, kuin myös ongelmaa siitä, että työntekijöitä ei saada sitoutettua jäämään. Työ on kiireistä ja työmäärä suuri. Vakavin tilanne on alaikäisten ja heidän perheidensä kohdalla.

Vastaus saa minut miettimään, ovatkohan kaikki tietoisia siitä, että sosiaalialan koulutusohjelmaan ei automaattisesti kuulu vammaissosiaalityö lainkaan?

Vastaako Espoo työnantajana riittävästi siihen, että uudet työntekijät tarvitsisivat tästä johtuen normaalia enemmän ammatillista tukea työnsä peruspilareihin?

Työntekijät ovat itse todenneet, että he toivoisivat uusien työntekijöiden käyttöön niin sanottuja senioriohjaajia. Sellaisia tutoreita, jotka ajavat työntekijöitä sisään työhön riittävän pitkään.

Mitä vammaispalveluiden käsittelyaikoihin tulee vastauksessa todetaan, että päätösten käsittely määräaikojen sisällä on parantunut ja että kokonaistilanne näyttää parantuvan. Saamani viesti useilta perheiltä on tämän vastauksen kanssa ristiriitainen, mutta kerron esimerkkinä omamme.

Jätin Espoon kaupungin ohjeiden mukaisesti marraskuussa kirjallisen pyynnön palvelutarpeen arvioinnin uusimiseksi vammaispalveluihin. Kriteerit, joiden mukaan uusi palvelutarpeen arvio tulee tehdä, täyttyivät.

Odotamme yhteydenottoa vammaispalveluista edelleen. Olemme odottaneet kohta puoli vuotta.

Ymmärtänette, että minua hämmentää samaan aikaan lukea vastauksista, että yliaikaisten hakemusten käsittely on saatu nopeaan laskuun.

Myös vastauksessa mainittu työnjako-ongelma lastensuojelun ja terveydenhuollon kanssa on saamani palautteen mukaan ilmeinen. Lapsia ja perheitä jää jatkuvasti väliinputoajaksi avuntarpeidensa kanssa ja perheiden tilanteet ovat pahimmillaan akutisoituneet. Eikä tämä ongelma ole uusi, vaan se on ollut tiedossa niin pitkään, kuin valtuustourani on tähän mennessä kestänyt. Siis jo ainakin kaksi vuotta.

Tämä ongelma pitää saada ratkaistua käytönnän tasolla. Onko mietitty, olisiko tässä team vampan ja ahman kaltaisen intervention paikka?

Vammaispalveluissa on taitavia työntekijöitä ja perheissä on välittäviä vanhempia. Vammaisissa lapsissa ja nuorissa on energiaa ja elämäniloa. Kukaan edellä mainituista ei saisi kokea, että heidät on unohdettu tai että he ovat taakka.

Kiitos.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät