Vahvaa tukea tarvitsevan nuoren äitinä sydämeni särkyy näistä hoiva-alaa koskevista uutisista.
Moni työntekijä tekee parhaansa mahdottomissa olosuhteissa, jolloin lopputulos on tämä.
Samaan aikaan yhtä moni työntekijä voi olla alalle täysin soveltumaton, sillä soveltuvuustestejä opintoihin valitsemisvaiheessa ei enää käytetä kuten ennen. Työttömiä ”pakkotyöllistetään” hoivatyöhön, vaikka soveltuvuutta ja motivaatiota ei olisi.
Surullista on, että hoivatyö voi parhaimmillaan olla todella palkitsevaa, ihmisläheistä ja välitöntä yhdessä tekemistä. Näiden tapausten myötä menetämme vielä kaiken lisäksi niitä taitavia ja työhön sopivia nuoria hakeutumasta alalle, sillä he alkavat pelätä.
Olen voimaantunut omasta lapsestani enemmän kuin mistään samalla, kun se on vaatinut minulta elämässäni kaikkein eniten. Siksi suren niitä menetettyjä onnistumisen ja empatian syntymisen kokemuksia, joita hoivatyö voisi tekijälleen parhaimmillaan antaa.
Vastuu on heillä ja meillä, jotka päättävät ammattiin soveltumistesteistä, koulutusrahoista, henkilöstömitoituksesta, työhyvinvoinnista, osaavasta johtamisesta ja työilmapiiristä. Sellaisesta, jossa työntekijät uskaltavat ilman pelkoa kertoa, jos heidän työpaikkassaan on epäkohtia.
Haastan jokaisen, joka edellä mainitsemiin asioihin voisi kohdallaan vaikuttaa pohtimaan, mitä minä voin tehdä tilanteen muuttumiseksi – juuri nyt.
Comments