Yle uutisoi tänään työelämän ulkopuolelle kadonneista ihmisistä. Heitä on yli 140 000.
Työelämästä syrjään jääneitä on enemmän kuin pitkäaikaistyöttömiä. Se on aivan valtava määrä. Ja samaan aikaan meillä ei olisi varaa menettää heistä yhtäkään.
Kun puhumme työelämän ulkopuolelle kadonneista puhumme ihmisistä, jotka ovat toimettomana yhteiskunnassamme. Eivät työttöminä, opiskelijoina tai muutakaan vastaavaa. He ovat työelämän ulkopuolella olevia työikäisiä ikään kuin ilman statusta.
Heidän joukossaan on esimerkiksi kotona asuvia tai tutkintoa vailla olevia nuoria. Asunnottomia ihmisiä ja eri syistä syrjäytyneitä ihmisiä. Suurimmasta osasta heitä meillä ei ole tietoa. Emme oikeastaan tiedä miten he tulevat taloudelliset toimeen tai mistä he saavat ansionsa.
Syrjään jäämisen taustalla voi olla moninaisia syitä; kiusatuksi tuleminen, osattomuuden kokemukset tai muu tekijä, joka pitää heidät irrallaan työmarkkinoiltamme ja pahimmassa tapauksessa koko yhteiskunnastamme.
Yhdenkään nuoren polun ei pitäisi kulkea suuntaan, jossa itsenäistymistä kotoa, tai osallisuuden kokemusta ei pääse tapahtumaan.
Koulutuksesta huolehtiminen, sen tarjoaminen jokaiselle nuorelle sekä erilaisuutta arvostavan yhteiskunnan rakentaminen ovat ainoat keinot tuoda näkyväksi nämä ihmiset, jotka vielä syystä tai toisesta ovat poissa ulottuviltamme.
Ei kukaan valitse syrjäytymistä itse, vaan sen takana on aina jokin syy. Esimerkiksi yhteiskunnan asenteet tai rakenteet ja se, mitä oikeuksia ja minkälaista vastuuta se jäsenilleen tarjoaa.
Katse pitkäaikaistyöttömistä on laajennettava myös työelämän ulkopuolelle kadonneisiin, sillä me tarvitsemme heistä jokaista. Tämä joukko tulee tunnistaa ja muistaa, että joukkoa ei ole ilman yksilöitä ja jokainen yksilö on ihminen, jonka takana on tarina.
Opmerkingen