nuutin-paiva-noora-koponen

Paha Nuutti pois sen vie

Suomalaiset sananlaskut, en ymmärrä niistä puoliakaan. Minua on aina ihmetyttänyt suuresti esimerkiksi sanonta, jolla meitä 80-luvunkin lapsia vielä kasvatettiin.

”Itku pitkästä ilosta.”

Se on kerta kaikkiaan aivan surkea! Että mitä mukavampaa on ja mitä pidempään se kestää, sen varmemmin se tulee. Se itku.

Ei mitään järkeä.

Suomalaisen sananlaskun ja perinteen mukaan myös Nuutti-pukki on paha pukki. ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.” No, tietenkin. Hyvän ja pahan on ilmeisesti pakko vaihdella, ja kaiken hyvän on loputtava pahaan aikanaan.

Nuutti -nimi on kiinnittänyt huomioni jostain syystä aina. Jo lapsuudesta muistan, kuinka TV-sarjassa Puhtaat, valkeat lakanat uuden vauvan nimeksi tuli Nuutti.

Nuutissa on aina ollut jotain erikoista. Vanhaa ja toisaalta uutta – harvinaista. Ei ollut kysymystäkään kun esikoisen syntyi, kuka hänestä tulisi. Hänestä tuli Nuutti.

Nuutti ei ole kunnolla puhunut oikeastaan koskaan, ja silti hän ymmärtää niin sanottua hyvää ja pahaa paremmin, kuin monikaan muu. Tavallaan tekisi mieleni kuvailla häntä sanomalla, että hän on realisti. Maailmarealisti, erityinen kanssakulkija.

Seitsemän vuotta sitten halusin tehdä matkan Afrikkaan, jossa halusin käydä tutustumassa Iso-Britanniasta kotoisin olevan miehen perustamaan, kehitysvammaisille ja autisminkirjon lapsille tarkoitettuun kouluun. Nuutin äitiys on herättänyt minussa tarpeen nähdä erilaisuuden kasvot myös universaalisti.

Ennen matkalle lähtöäni kerroin Nuutille kyseisestä koulusta ja sen lapsista. Kysyin myös, haluaisiko hän minun vievän heille jotakin terveisiä.

”Haluan että kerrot heille Nuutista. Ja että maailma ei aina tee asioita helpoksi.”

Tämän minäkin ymmärrän.

Paha Nuutti on tarua, mutta omani on totta.

Hyvää Nuutin päivää!

Lisää kommentti

Seuraa sosiaalisessa mediassa