noora-koponen-ennaltaehkaiseva-kuntoutus

Ovien on syytä pysyä auki vielä soten jälkeenkin

Ihminen on sopeutuvainen, oudoissakin tilanteissa. Viime syksynä pyykinpesukoneeni sanoi sopimuksensa irti ilman ennakkovaroitusta. Kahden aikuisen ja kahden lähes teini-ikäisen lapsen ja yhden lemmikin perheessä säännöllinen pyykinpesu on suorastaan elinehto. Uusi kone oli hankittava ja mielellään mahdollisimman pikaisesti. Parin tunnin googlettelun jälkeen löysin sopivan, myös ekologisesti (ainakin käsittääkseni) hyvän pesutornin.

Puolisoni mittasi kylpyhuoneen varmistaaksemme, että kone mahtuu sinne. Kolmen päivän kuluttua kone saapui ja kaksi asentajaa kantoi pesutornin sisään eteiseen. Jo viiden minuutin jälkeen selvisi, että kone ei mahdu sellaisenaan kylpyhuoneen ovesta sisään. Olimme unohtaneet mitata kylpyhuoneen ovenkarmien välisen leveyden.

Hetken tuumailtuaan asentajat totesivat, että kone voisi mahtua oviaukosta sisään, jos irrottaisimme kylpyhuoneen oven siirtämisen ajaksi. Ja niin tehtiin. Siinä vain pääsi käymään niin, että oven saranat hajosivat, samoin kuin ovi itse. Olimme saaneet kylpyhuoneeseen tuliterän pesutornin, mutta vessan oviaukko ammotti avoimenaan.

Talomme nuoriso ei jättänyt epäselväksi tyytymättömyyttään siihen, että saniteettitoiminnot täytyisi kyetä hoitamaan ovettomassa kylpyhuoneessa. ”Sosialistinen vessa”, se ei heitä naurattanut, minua kylläkin. Uuden oven hankinta ei ollut kuljetusteknisistä syistä lähiviikkoina kuitenkaan mahdollista, ja ovettomuuden kanssa oli pärjättävä seuraavan kuukauden ajan.

Alkuun sovimme, että jokainen ilmoittaa muille perheenjäsenille vessaan mennessään tilan olevan varattu. Silloin kylpyhuoneen lähelle ei saanut tulla. Nuorimmainen keksi, että kylpyhuoneesta voisi myös sammuttaa valot, jolloin yksityisyyttä oli enemmän, mutta kuitenkin niin, että kauempana eteisessä paloi pieni valo, jotta kylpyhuoneen tavarat löytyivät tarvittaessa.

Lopulta perheemme tottui niin hyvin ovettomaan vessaan, etten muistanut vieraille aina mainita, että vessassamme ei ole tällä hetkellä ovea. Kun ovi lopulta saatiin, lähes jokainen perheemme jäsen kävi edelleen, ovesta huolimatta, kylpyhuoneessa jättäen oven auki. Mieli ja keho olivat kuluneen kuukauden aikana tottuneet ovettomuuteen, vaikka sen käyttö sellaisenaan tuntui alussa kaikista lähes mahdottomalta.

Tapaus on erinomainen esimerkki siitä, kuinka ihmisen mieli ja keho ovat muovattavissa, näköjään lähes minkälaisessa tilanteessa ja tarkoituksessa tahansa. Fysioterapeutin työssä olen oppinut, että ennen kuin lihasten, kehon tai nivelten toimintaa voidaan pysyvästi muuttaa tai parantaa, niiden on saatava riittävä määrä toistoja.

Liikkeiden hallinnan parantuminen ja tukilihasten vahvistuminen on mahdollista ainoastaan riittävän aktiivisen harjoittelun, oikeanlaisten liikkeiden ja toistojen kautta. Aivan kuten olimme oppineet epämiellyttävältä tuntuvan kylpyhuoneessa asioinninkin. Jopa niin hyvin, että toimintamalli ehdollistui meille tahdosta riippumattomaksi, ja tästä syystä toimintamallin noudattamista jatkettiin vielä oven saavuttuakin.

Ilmiö on mielenkiintoinen. Fysioterapeutin näkökulmasta se antaa mahdollisuuden onnistua melkein missä vaan, vaatien kuitenkin sitä, että ihminen itse on suostuvainen opettelemaan uutta harjoitetta tai liikemallia riittävien toistomäärien avulla. Ilmiö voi toimia myös käänteisesti: opetellessamme jonkun haitallisen, kompensoivan liikemallin, esimerkiksi kipeän polven kanssa. Polven ollessa kipeä ihminen alkaa herkästi välttää painon varaamista pystyasennossa tasaisesti kummallekin alaraajalle, ja alkaa näin kuormittaa enemmän oireettoman polven kehon puolta. Kun kivulias polvi sitten parantuu, on opeteltava uudelleen normaali liikemalli ja kehon tasapainoinen kuormittaminen.

On aivan totta, että vastuuta harjoittelusta ja sen toteutumisesta ei voi kantaa kukaan muu kuin kuntoutuja itse. Mutta terapeutin tehtävänä on potilaan tavatessaan kuunnella ja ymmärtää juuri tätä ihmistä ja sitä, millä tavalla hänet saadaan motivoitumaan ja harjoittelemaan hänelle itselleen parhaiten soveltuvalla tavalla.

Aina kaikilla ei ole omia tavoitteita valmiina olemassakaan. Tehtäväni terapeuttina on auttaa kivun syyn selvittämisessä ja ennen kaikkea siinä, että ihminen ymmärtää kivun syyn, ja saa myös uskoa siihen, että tilanne todennäköisesti on korjattavissa, vaikka harjoittelu tuntuisikin vaikealta ja epämiellyttävältä.

Kaiken tämän onnistuminen edellyttää, että ennaltaehkäisyyn ja riittävään ohjaukseen on yhteiskunnalta saatavilla oikea-aikaista kuntoutusta. Sellaista, joka tunnistaa yksilön kyvyn ottaa uutta tietoa vastaan, soveltaa sitä arkeen ja saada näin toivottuja muutoksia aikaan hänen toimintakyvyssään.

Ja tuon avun tulee olla jokaisen ihmisen saatavilla, tulotasosta ja elämäntilanteesta riippumatta.

Lisää kommentti

Seuraa sosiaalisessa mediassa