top of page
nuutin_tarina.jpg

Nuutin tarina

Jos mä oon oikee – Nuutin tarina kertoo lapsestani Nuutista, hänen toiveistaan ja peloistaan ja toisaalta siitä, miltä tuntuu olla autistisen lapsen äiti. Minkälaisia haasteita erityislapsen vanhemmuus elämään tuo ja toisaalta siitä, mitä mahdollisuuksia se antaa. Ja kuinka keskeneräinen maailmamme vielä on siihen, että nuuteilla olisi mahdollisuus olla hyväksytysti juuri sellaisina kuin ovat.

Kun omaan elämäänsä saa jotain Nuutin kaltaista ja hänen kirjoittamiaan sanoja lopulta kaikki sanat – sanotut tai sanomattomat – saavat aivan uuden merkityksen. Halu jakaa nuo merkitykset maailmalle rohkaisivat minua kertomaan tarinamme.

Omasta lapsesta ja toisaalta omista peloista kirjoittaminen on myös prosessi, joka kaivaa haluamatta esiin muistoja ja tunteita, jotka on haluttu piilottaa. Lapsen ja koko perheen elämänkaari oli rakennettava uudestaan ja lopulta mietittävä, mitä minä uskallan ja haluan sanoa. Ja siksi tekstin tulokulma muuttuikin suhteellisen monta kertaa ennen kuin löysin rohkeuden kertoa ainoastaan meidän tarinan.

Lopulta vaikeinta oli luottaa lukijaan, vaikka se saattaakin kuulostaa hassulta. Onneksi luotin.

Myös Nuutin haave jo päiväkodissa oli saada joskus kirjoittaa kirjaa.

Iso merkitys kirjan kirjoittamiseen lienee myös kaipuusta oikeudenmukaisempaan ja yhdenvertaisempaan maailmaan, johon meillä on vielä pitkä matka.

noora-koponen-nuutti.jpg
Verkkoluento - Nuutin tarina:
bottom of page