Nuutti - Noora Koponen

Ihmeiden lapsi

”Tiitiäinen, metsäläinen, pieni poika menninkäisen. Posket tehty puolukasta, tukka naavan tappurasta. Silmät on siniset tähdet.”

Saavuit hiipien vatsaani, pieni. Et kertonut minulle mitään. Katselit vain kauan, kunnes valitsit hetkesi sinisen. Äiti.

Äiti, minä tulen tänään. Väsyneenä katsoimme toisiamme, ihmetellen. Elokuun sateen muutit tullessasi auringoksi. Kuinkas muutenkaan, olet valonsäteen oma. Tähtisilmä.

Tulet muutenkin aina kysymättä. Tömistelet portaat alas, rummutat seinää. Vipsutat vaahteroista väriä ja suhinaa, rakastat villihanhia. Minä luulen, että kaipaat sitä – vapautta. Emmekö me jokainen, mutta varsinkin sinä.

Ja sitten sinä tartut kädestäni hiljaa, painat suusi poskelleni ja silität otsaani. Sinä teet niin usein. Huomaat jokaisen haavan kasvoissani tai käsissäni, ja silität niitä puun lehdillä. Katsot minua silmiin, joskus hymyillen, joskus puhutellen. Sinä kuuntelet minua hiljaa. Kuuntelet aina.

Minäkin osaan jo vähän, mutta jaksathan vielä opettaa minua?

Kynttilöiden kymmenen liekkiä ja laulu saavat sinut hymyilemään. Suklaakakku on mahdottoman hyvää. Me pyyhimme kyyneleitä silmistämme salaa, mutta sinä huomaat niistä jokaisen. Annat meidän tuntea, sitä sinä aina annat. Ja minä rakastan sinua niin paljon.

Onnea Nuutti! Sinä olet se enkeli ja menninkäinen, joka toivoo maailmasta parempaa.

Lisää kommentti

Seuraa sosiaalisessa mediassa