
Jos se olisi kuka tahansa meistä
Vessaan kuuluu kova ja pelottava meteli. Lapsesi huutaa, että pelottaa. ”Voiko se todella olla lentokone?”, ajattelet, mutta järkeilet, että ei. Puolisosi juoksee sisään ja huutaa
Vessaan kuuluu kova ja pelottava meteli. Lapsesi huutaa, että pelottaa. ”Voiko se todella olla lentokone?”, ajattelet, mutta järkeilet, että ei. Puolisosi juoksee sisään ja huutaa
”Tiitiäinen, metsäläinen, pieni poika menninkäisen. Posket tehty puolukasta, tukka naavan tappurasta. Silmät on siniset tähdet.” Saavuit hiipien vatsaani, pieni. Et kertonut minulle mitään. Katselit vain
Paitsi ettei ole. Koulun tiedotteesta käy ilmi, että avustajia on alkavalle lukuvuodelle taas yksi vähemmän. Reissuvihkosta ei selviä, onko lapseni syönyt tänään ruokaa. Ulos siirtymiset
Tänään on rakkaan mummini nimipäivä. Mummi kuoli kun olin 17. Seitsemän vuotta ennen sitä mummi menetti aivoinfarktin myötä puhekykynsä. Me emme jutelleet sen jälkeen, kun
Lähes jokainen muistaa päiväkodistaan sen kummallisen tytön, joka käveli aitojen vieressä kiviä keräillen. Tai joka ei ollut oppinut pyöräilemään, vaikka oli eskarissa. Eikä välttämättä edes
Kampanjoinnin viimeinen sunnuntai. Tai jos totta puhutaan, niin ensi sunnuntai taidetaan laskea vielä yhdeksi, mutta silloin ajattelin syödä hyvin, olla lähimpien kanssa ja ehkä vähän
Sinä ja minä. Ja Nuutti. Tasan vuosi sitten, tulin kesken päivää töistä kotiin kuumeisen poikani luo. Muumien, buranan ja mehulasillisen jälkeen istahdin koneelle lukemaan päivän
Ylen vaaligallerian tentissä Markku Sandell kysyi minulta ”Eikö sinua pelota poliitikkojen huono maine kansan silmissä?” Vastaan edelleen, että ei pelota. Mutta vaikeaa se toisinaan on.
Ensimmäinen vaalipaneeli. Neljä ehdokasta, neljä ihmistä, neljä puoluetta ja neljä erilaista katsomusta maailmaan ja tulevaan. Lapset ja nuoret pohtivat nykypäivän asioita ja tapahtumia yllättävänkin paljon!