
Asetun ehdolle puolueen varapuheenjohtajaksi
Puolue on aina jäsentensä ja äänestäjiensä summa – ja sen ainoa keino säilyä elinvoimaisena on kyky kuulla, kohdata ja keskustella. Kun ihminen valitsee itselleen puolueen
Puolue on aina jäsentensä ja äänestäjiensä summa – ja sen ainoa keino säilyä elinvoimaisena on kyky kuulla, kohdata ja keskustella. Kun ihminen valitsee itselleen puolueen
Minun työni eduskunnassa näyttää päättyneen. On ollut ilo ja kunnia saada palvella tätä maata. Kiitos jokaiselle äänensä minulle antaneelle. Surun tunnetta on vaikea välttää, minä
Puolue vai ihminen? Sitä pohtii moni juuri nyt. Sanotaan, että äänestä puoluetta, koska puolue määrittää sen, mitä eduskunnassa tehdään. Minä ajattelen lopulta hiukan toisin, ja
Ennakkoäänestys on alkanut tänään ja varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntaina 2.4.2023. Mitä lupaan tehdä, jos minut valitaan jatkokaudelle? Lupaan tehdä kaikkeni sen eteen, että
Vaellus vaalikentillä on taas alkanut ja tuonut parin hiljaisemman koronavuoden jälkeen ihmiset lähemmäs ehdokkaita ja muuta kampanjaväkeä. Itselle tuntemattoman henkilön kanssa keskustelu voi parhaimmillaan tuoda
Neljä vuotta sitten eduskuntavaalien alla moni kysyi mitä tekisin ja miten, jos tulisin valituksi kansanedustajaksi. Oma vastaukseni oli aina, ettei kukaan tee yksin yhtään mitään.
Niin mediassa, kuin lukuisissa käymissäni vaalipaneeleissa nuorista keskustelu tuntuu jatkuvasti keskittyvän tasan yhteen asiaan – jengirikollisuuteen. Eikä se ole oikein. Viimeksi eilen kirjoitin some-päivitykseeni mm
Joskus sitä mykistyy, mitä kaikkea voi tapahtua. Tavattiin Sannan kanssa vuosi sitten. Se oli ystävyyttä ensi silmäyksellä. Talvella kun tavattiin puhuttiin Nuutista, ja mun ja
Valtiovarainministeriö julkisti tällä viikolla mahdollisia tulevia leikkauskohteita. Lista esittää kulttuurista, liikunnasta ja nuorisotyöstä 500-700 miljoonan euron leikkauksia. Ja kuitenkin me puhumme joka päivä siitä, kuinka